Kuten jo ensimmäisessä postauksessa tuli uhattua, olisi blogiin tarkoitus kirjoitella välillä myös ruoka-aiheisia päivityksiä. Olkoon tämä siis ensimmäinen niistä!
Tämän talouden ruokafilosofian kulmakiven voisi sanoa muodostuvan maistuvasta arkiruoasta, jonka tekemiseen saa tuhrautua tovi aikaakin. Eineshyllyllä saa vierailla vain, jos haluaa herkutella valmiilla kerroskiisselillä! Silloinkin on syytä vetää huppu päähän, ettei kukaan tuttu tunnista, jos sattuu kävelemään vastaan. Käytämme paljon luomutuotteita ihan jo pelkästään siitä syystä, että ne yksinkertaisesti maistuvat paremmilta. Esimerkiksi kananmunien kohdalla tilanne on myös se, että omatunto ei yksinkertaisesti anna periksi ostaa mitään muita. Mieluusti sitä maksaa jokusen killingin enemmän ruoastaan, kun tietää, että kanojen ei tarvitse kyykkiä pienessä häkissä kylki kyljessä lajitovereidensa kanssa vain siksi, että minä saisin kananmunia ostaa halvemmalla. Kasvisruokia tulee syötyä viikon aikana lähes yhtä monena päivänä kuin liharuokiakin, ja ajatus kasvissyöjäksi ryhtymisestä on käynyt mielessä muulloinkin kuin silloin, kun moottoritiellä köröttelee ohi HK:n eläinkuljetusautosta, johon poloiset possut on sullottu ahtaasti odottamaan tapaamistaan teurastajan kanssa. Jotenkin sitä kuitenkin päätyy usein herkuttelemaan viikonloppuna esimerkiksi hyvällä pihvillä, joten ajatuksen tasolle on tuo juttu toistaiseksi jäänyt...
Kuten todettu, on hyvä ja maukas arkiruoka se juttu, minkä mukaan täällä kauppalappua kirjoitellaan. Luvassa ei siis ole mitään elämän ja kuoleman gourmee-vääntöjä tai taiteellisia ruoan esillepanoja vaan rakkaudella tehtyä kotiruokaa. :)
Viikonloppuna tuli väkerrettyä ruoaksi lasagnea, joka oli ikään kuin yhdistelmä tavallisesta ja kasvislasagnesta. Kuva olis kiva, mutta koska annos ei ihan lasagnejen missikisa-materiaalia ollut, saatte tyytyä vain reseptiin. Olipa muuten hyvää, joten suosittelen kokeilemaan! (Nämä meidän reseptit ovat sitten tällaista "töräys sitä, ripaus tätä"-mallia, mutta toivottavasti tästä nyt jotain saa irti...)
Ihan ensiksi heitin kattilaan seuraavat ainekset:
- purkki tomaattimurskaa
- pikkuinen purkki tomaattipyrettä
- pari kynttä valkosipulia
- maun mukaan suolaa, mustapippuria, oreganoa, basilikaa ja muskottipähkinää
- loraus balsamiviinietikkaa ja Worcestershire-kastiketta
Sitten pyörittelin näitä hetken kuumalla pannulla öljyssä:
- 1 raastettu porkkana
- 1/2 kesäkurpitsa raasteena tai suikaleina
- 1 kynsi valkosipulia
- chiliä maun mukaan
- sipuli kuutioituna
Pienen pyöräytyksen jälkeen kippasin nuo tomaattikastikkeen sekaan. Sitten vielä jauhelihan ruskistus pannulla ja myös jauhelihat kastikkeen joukkoon. Tämän jälkeen vuorossa onkin jo vuokaan latominen, sillä tämäpä onkin lasagne, johon ei tule juustokastiketta ollenkaan! Siispä ensin pohjalle tomaattikastiketta, siihen päälle juustoraastetta ja/tai mozzarellaa siivuina ja viimeisenä lasagnelevyt. Ja sama uudestaan. Sitten vielä yksi kerros tomaattikastiketta ja päällimmäiseksi juustoa, ja koko komeus onkin valmis työnnettäväksi uuniin 190 asteeseen n. 30-40 minuutiksi. Lasagnen kypsymistä odotellessa pyöräytin kylkeen vielä hyvin yksinkertaisen salaatin tomaatista, kurkusta, avocadosta ja sitruunaoliiviöljystä. Ja ei muuta kuin syömään. :)
Iltapalaksi nautiskeltiin vielä luvattoman hyvää porkkanakakkua. Kyllä syöminen osaakin olla kivaa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sinä siellä! Kerro mitä mietit. Kommentti, lyhytkin sellainen, ilahduttaa. :)