Kevät ja kesä ovat olleet kummallisen kiireistä aikaa ja näinpä myös hyvin (ja ahkerasti) alkanut bloggaaminen on unohtunut tyystin. Hölmöä! Päätinkin sateisen päivän kunniaksi ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoitella olemassaolostamme edes parin kuvan muodossa. :) Meidän kesäämme on kuulunut pihatöitä, muutamat häät, mökkeilyä, hyvää ruokaa, maailman parhaita ystäviä ja sukulaisia sekä ihan vain lomasta ja auringosta nauttimista. Toinen meistä viettää ammattinsa puolesta lomaa joka kesä 10 viikkoa, mutta tänä kesänä myös toinen tätä taloutta asuttava kaksijalkainen on onnistunut järjestämään itselleen melkein yhtä pitkän loman. On ollut kuulkaa ihanaa viettää lomaa yhdessä ja paljon ollaankin saatu aikaiseksi! Kuten todettu, välillä on kuitenkin muistettu kaiken huiskimisen lomassa myös pysähtyä ihan vain loikoilemaan, lataamaan akkuja ja tankkaamaan auringon valoa lähestyvän syksyn sekä ällöttävän pitkän talven varalle. Mutta eipä mietitä moisia vielä liikaa! Tässäpä siis muutamia otoksia kevään ja kesän varrelta:
Kevätpihaa. Voi miten hyvältä tuoksuvatkaan ulkona kuivuneet pyykit!
Kesän projekteihin on kuulunut myös terassin rakentaminen pihamaalle.
:)
Kauniisti kukkivia omenapuita olisi mieluusti ihastellut pidempäänkin!
Välillä sitä täytyy vähän hemmotella itseään. :)
Mökin ihanaa rauhaa...
Yksi tällainen löytyi kaapista jo ennestään ja tietenkin sille piti saada toinen kaveriksi. Ensimmäinen on tarttunut mukaan muutama vuosi sitten Tukholmasta ja sen jälkeen toinen Keepcup onkin ollut etsinnän alla täältä Suomesta. (Netistäkin näitä toki saisi tilattua!) Lopulta muki löytyi sattumalta Porvoon vanhasta kaupungista siirtomaatavaraliike Skafferista. Muki on hyväksi havaittu etenkin kiireisinä aamuina ja reissussa ollessa! Ja nättikin se on kuin mikä. :) Leipää ja sisustushuveja siis suosittelee lämpimästi!
Katsotaanpa, josko sitä saisi aikaiseksi laittaa lisää kuvia tulemaan myöhemmin tällä viikolla. :) Ensi viikolla kutsuu Lontoo, jee!